NeoHeat Oy on yritys, joka nuoresta iästään huolimatta omaa pitkät perinteet takka- ja tulisijamaailmassa. Yrityksen henkinen tausta on 1980-luvun Upo Valimossa, mistä voidaan katsoa alkaneen nykymuotoisen suomalaisen tulisijakulttuurin aikakausi.

Aikakautta leimasi varaavien tulisijojen – takkojen, puuliesien ja takkaleivinuunien – niin rakenteellinen kuin materiaalinenkin kehittyminen. Takkojen materiaaliksi merkittävämmässä mitassa perinteisen tiilirakenteen oheen tulivat niin vuolukivi kuin erilaiset elementtirakenteiset kaakeliinit.

Samaan aikaan, tai jo oikeastaan vähän aiemmin, Lahdessa Upo Valimon putki- ja tilausvaluyksikön yhteyteen syntyi kuluttajatuotteita – pariloista paistinpannuihin ja joulukuusenjalkoihin sekä kamiinoista ja kiukaista arinoihin ja takkaluukkuihin – suunnitteleva ja valmistava Upo Puulämpö -yksikkö. Yhteinen nimittäjä kaikille sen tuotteille oli raaka-aine – valurauta. Tuotteita suunniteltiin ja kehitettiin paitsi Valimon omassa kehitysyksikössä niin myös yhteistyössä käytännöllisesti katsoen kaikkien merkittävien kotimaisten toimijoiden kanssa – tiiliteollisuudesta vuolukiviteollisuuteen ja kaakeliuunivalmistajiin.

Tuolloin tulisijakulttuuria leimasi puulämmityksessäkin lämmittämisen ja varaavuuden korostaminen. 1980-luvulla iskostui ihmisten mieliin sanonta ”Hyvät asiat pysyvät – Puulämmitys ja Upon vahva valurauta”.

2000-luvun taitteessa tulisijakulttuurissa alkoi tapahtua monia muutoksia. Varaavien niin sanottujen raskaiden tulisijojen oheen alkoi tulla monimuotoinen joukko erilaisia kevyttulisijoja kamiinoista terästakkoihin ja takkasydämiin. Useimmat näistä tuotteista tuotiin Suomeen ulkomailta, jossa kyseinen kulttuuri oli ollut valtavirtaa jo pitkään. Toki Suomessakin alkoi syntyä pienimuotoisesti kevyttulisijatuotantoa.

Upo Valimosta omaksi yhtiökseen eriytynyt Puulämpö Yhtiöt toi laajamittaisesti varaaviinkin tulisijoihin kevyemmän ilmeen teräsrakenteisten takkaluukkujen muodossa. Tuolloin alettiin tuoda varaavuuden ja lämmitysominaisuuksien oheen myös sisustuksellisuutta – alkoi ”Sisusta takkaluukuilla” -aikakausi.

Varaavuuden ja sisustuksellisuuden aikakausien jälkeen maailma on muuttunut ja on muuttumassa huimaa vauhtia, olipa kyse liikenteestä, asumisesta tai mistä tahansa elämisen osa-alueesta. Takka- ja tulisijakulttuuri hakee myös uusia tuulia ja vaihtoehtoja, vaikka onkin selkeästi vasta tiensä alussa. Millainen on suuntaus ja mikä etenemisnopeus – sen näyttävät lähivuodet. Varmaa on kuitenkin muutos ja muutosnopeuden kiihtyminen.

Monimuotoisuus, yksilöllisyys, markkinoiden sirpaloituminen, uudet polttoaineet sekä ”sisältä ulos” -kulttuuri ja älykkäät ominaisuudet ollevat piirteitä, jotka leimaavat tulevaisuuden takkoja ja muita tulisijatuotteita. Näiden ominaispiirteiden tuomiseksi, niin suomalaiseen kuin kansainväliseenkin tulisijakulttuuriin on syntynyt NeoHeat Oy.

Kaukaa Upo Valimon perinteikkäistä arvoista ollaan luomassa jotain uutta – yksilöllisen älykkäitä takkoja ja muita tulisijatuotteita – uutta niin pihalle kuin sisälle saunojakaan unohtamatta. Eikä pelkästään kotimaisin vaan myös kansainvälisin yhteistyövoimin. Tulevaa aikaa voitaisiin kutsua vaikka ”Minun takkani” -aikakaudeksi. Siis sinulle, minulle ja kaikille ”My fireplace”.

Kannattaa seurata tulevina vuosina terassitakka.fi ja neoheat.fi -sivuja. Sinne voi jättää myös omia mielipiteitä ja kehitysehdotuksia tyyliin Minun takkani – My fireplace.

Sulje valikko